Urheilukieli ja -selostukset
Mediatarjonnan lisääntyessä ja kilpailun kiristyessä koko mediakulttuuri on viihteellistynyt. Erityisen selvästi viihteellistymistrendi näkyy urheilumedian kaltaisilla alueilla, jotka ovat tuotteistuneet käsi kädessä kohteensa, tässä tapauksessa huippu-urheilun, kanssa. Viihteellisyys välittyy urheilujournalismin kielestä, joka on usein tunnepitoista ja dramatisoivasti liioittelevaa. Sanoituksista vastaavat urheilutoimittajat ja -selostajat
Kun Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue ylsi Torinon 2006 olympiafinaaliin, iltapäivälehtien luonnehdinnoissa ei jarruteltu. Kaukalossa oli tehty äärettömän paljon töitä, aivan käsittämättömän loistavia syötönkatkoja ja pelattu järkyttävän kokonaisvaltaisesti. Leijonista löytyi kylmähermoisia koneita, maaginen mies, täyttä betonia, sensaatiovahti, ykkösnyrkin raataja ja rottamainen taklaaja. Välierän venäläisvastustajat oli turhautettu täydellisesti murhaavan viisikkopuolustuksen edessä. Suomen tiiviit viisikot olivat liikkuneet keskialueella kuin ameeba peittäen tärkeän keskikaistan niin, että olennaiselle sota-alueelle, josta maalit tehdään, ei tasakentällisin päässyt kuin muutama hassu pelaaja. Lopulta venäläisten niska murtui. Ja kaikki tämä oli USKOMATONTA! Historiaa! Suoritus oli käsittämätön, olympiakullasta ennakoitiin taisteltavan sensaatiomaisesti ja loppuottelusta kirjoitettiin tulevan ikimuistoinen. (Iltalehti ja Ilta-Sanomat 24. ja 25.2.2006.)
Tämä pääteema jäsentyy alateemoihin urheilujournalismin kieli, urheiluselostajat ja urheiluselostukset. Urheilujournalismin kieltä on tutkittu runsaasti. Edellä esitetyt sitaatit löytyvät Laineen (2011, 256) liikunnan yhteiskuntatieteiden väitöskirjasta Urheilujournalismin Suomi–Ruotsi-maaottelu. Toisena väitöskirjaesimerkkinä voidaan mainita Sorvalin (2004) saksan kielen ja kulttuurin alaan sijoittuva väitöskirja, jossa tarkastellaan makrorakennetta ja kielellistä kuvallisuutta saksalaisten (Frankfurter Allgemeine ja Frankfurter Rundschau) ja suomalaisten (Helsingin Sanomat ja Aamulehti) sanomalehtien yleisurheilu-uutisoinnissa Sydneyn 2000 kesäolympiakisoista. Pro gradu -tutkielmissa urheilukieleen on tartuttu lukuisista tulokulmista. Niissä on tutkittu muun muassa urheilukielen affektiivisuutta (Läärä 2021), metaforia (esim. Palomäki 2001; Tuovinen 2014), sanasemantiikkaa (Niemelä 2011) ja lainasanoja (esim. Hyttinen 2020; Tupamäki-Kukkamo 2014).
Urheilukieleen kytkeytyvän tutkimusalueen muodostavat urheiluselostukset. Legendaariset sanat, "ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua", kuultiin ensimmäistä kertaa radioaalloilla vuoden 1938 helmikuussa Pekka Tiilikaisen selostaessa pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoja Lahdessa. Urheiluselostajat ja kommentaattorit tulkitsevat urheilutapahtumien visuaalista kirjoa. He selittävät ja sanoittavat tapahtumia viestintävälineistä seuraaville. Heidän puheensa suuntaa tapahtumien tulkinnallisia kehyksiä.
Bibliografiaan kirjatuista artikkeleista käy ilmi, että urheiluselostukset ovat uusiutuneet kiinteässä kytkennässä yhteiskunnan, viestintäteknologian ja urheilukulttuurin muutoksiin. Merkittävä vaikutus on toki myös itse selostajilla, joiden selostuksia analysoiden on jäljitetty suomalaisten urheiluselostusten sukupolvia, tyylillisiä muutoksia ja poliittista luentaa. (Laine & Itkonen 2009; Palonen 1992.)
Tunnetuimpia suomalaisia radioääniä ovat historiallisesti olleet jo edesmenneet, vuolailla kielikuvilla ja vauhdikkailla sanankäänteillä urheilutapahtumia kuulijoille maalaillut Martti Jukola, hidastempoisella kansallisella paatoksella ja naturalistisilla luonnehdinnoilla kyllästetty sinivalkoinen ääni Pekka Tiilikainen, kaunokirjallinen puhetaiteilija Paavo Noponen sekä konekiväärimäisellä laukaisunopeudella sanoja tulittanut ja kuulijat sivujuonteisiin kuljettanut Raimo Häyrinen. Suomalaisen televisioselostuksien ladunavaajiin lukeutuvat puolestaan Anssi Kukkonen, Seppo Kannas, Juha Jokinen ja Pentti Salmi. Jääkiekkohuumaan suomalaiset on 1990-luvun puolivälistä alkaen tahdittanut Antero Mertaranta ja sittemmin kaupallisten viestimien urheilutuotteiden asiantunteviksi, värikkäiksi ja viihteellisiksi sanoittajiksi on värvätty Tuomas Virkkusen, Ville Kuusisen, Antti Mäkisen, Aki Kauppisen, Kristian Palotien ja Peter Selinin kaltaisia tiettyihin lajeihin erikoistuneita selostajia. He operoivat urheilufaniuden ja -karnevalismin värittämällä urheilumediakentällä, jonka markkinatoimijat ovat tuotteistaneet osaksi globaalia viihdeteollisuutta. Tämä kertoo osaltaan siitä, että urheiluselostuksia on alettu värittää viihdeteollisuuden standardeja vastaavaksi. (Ks. Laine & Itkonen 2009; Palonen 1992.) Esimerkiksi Antero Mertarannan ura on kulkenut yhtä matkaa jääkiekon karnevalisoitumisen kanssa. Mertarannan ääni on karnevaalin ääni. Siinä missä Pekka Tiilikainen selosti Marsalkka Mannerheimin hautajaisia, nykysukupolven selostajat kutsutaan selostamaan huippu-urheilijoiden polttareita. (Peltonen 2008.)
Suomalaisselostajista seikkaperäisintä henkilötietoa on saatavilla alan pioneereista, joista on julkaistu elämänkertoja. Tällaisia ovat Arposen, Hannuksen ja Kanervan (2000) teos Martti Jukolasta, Pelttarin (2006) teos Sulo Kolkasta sekä Noposen (1986; 1987) teokset Pekka Tiilikaisesta. Heidän työnsä jatkajista, aina nykyselostajiin saakka, löytyy kattavimmin tietoa Urheilutoimittajain Liiton jäsenlehti Fair Playssä vuosien varrella julkaistuista artikkeleista.
Urheiluselostuksia ja -selostajia graduissaan tutkineiden katse on kohdistunut muun muassa radioselostusten narratiivisuuteen (Ärje 2011), selostajien puolueellisuuteen (Tuukkanen 2002) ja selostuksissa käytettyihin metaforiin (esim. Hiltunen 2016; Nordlund 2016). Tutkielmissa on pureuduttu myös tiettyjen selostajien työhön ja kielenkäyttöön (esim. Kivimäki 2015; Tikkanen 2000).
Sivun kuvat
Tuomas Virkkunen on yksi Suomen kaikkien aikojen suositummista jalkapalloäänistä.
Tapio Suominen (vas.) ja Jussi Eskola työtehtävissä Paavo Nurmi Games -yleisurheilukilpailuissa Turussa 13.6.2017.
Snookerselostaja ja -tietopankki Aki Kauppinen tekemässä lähetystä Eurosportille. Vaikka snookerin harrastajamäärät ovat Suomessa melko vähäiset, siitä on tullut erittäin suosittu tv-laji.
Antero Mertaranta valmistautumassa selostukseen jääkiekon MM-kisoissa Bratislavassa vuonna 2011. Kisat muistetaan Leijonien toisesta MM-kullasta – Mertarannan tulkitsemana, totta kai.
Mikko Innanen (vas.) ja J-P Jalo selostamassa Canal+:n jalkapallolähetystä Tukholmassa vuonna 1998.