Urheilulehdistö
Urheilulehdistö on pitkän historiansa aikana kohdannut useita haastajia, lehdistökentän sisältä ja sen ulkopuolelta. Ensin päivälehdet haastoivat urheilun erikoislehdet ja sitten sähköiset viestimet koko lehdistökentän. Radion ja television urheilulähetysten esittämään haasteeseen lehdistö onnistui mukautumaan sisältöjä uudistamalla, mutta netin kohdalla tämä ei ole enää riittänyt. Kulutustottumukset ovat muuttuneet ja lehdistönkin on pitänyt suunnata verkkoon voimalla. Voimia tarvitaankin, sillä kilpailu on digiympäristössä kovempaa kuin printissä koskaan. Netissä kuluttajien ajasta ja euroista taistelevat mediatalojen ohella muutkin toimijat.
Urheilu on edelleen paperille painetuille päivälehdille tärkeä sisältöaines, mutta urheilun määrä on supistunut suomalaisissa printtilehdissä merkittävästi. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa oli 2000-luvun alkupuolella keskimäärin lähes neljä urheilusivua päivässä (ks. Laine 2011, 118–119). Nykyisin määrä on suurin piirtein sama, vaikka lehden sivukoko on puolittunut broadsheetistä tabloidiksi. Iltapäivälehdissä urheilusivujen määrä on suurempi kuin muissa sanomalehdissä ja niissä sivumäärät myös säilyivät vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä korkeina, mutta nekin ovat olleet tämän jälkeen laskusuunnassa (ks. Laine 2011, 119, 166–167; Laine & Kotilainen 2020). Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että vain urheilu-uutisoinnin määrä olisi pudonnut. Painetut lehdet ovat kauttaaltaan ”hoikistuneet”.
Keskeinen selittäjä lehtien ”painon pudotukselle” on se, että paperille painettujen lehtien levikit ja lukijamäärät ovat romahtaneet 2000-luvulla. Digilehtien merkitys on samalla kasvanut vauhdilla, mutta digijulkaisemisella ei ole onnistuttu taloudellisesti kompensoimaan printin pudotusta. Verkossa kilpailijoita on runsaasti ja iso osa sanomalehtien tuloista muodostuu edelleen levikeiltään sukeltavista printtilehdistä. Vaikka printin ja digin yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus on parantunut, kannattavuus on koetuksella ja supistuksia on jouduttu tekemään.
Painettujen lehtien urheilu-uutisointi on muuttunut digijulkaisemisen myötä vauhdilla. Koska useimmat kuluttajat ovat seuranneet urheilutapahtumat edellisenä päivänä sähköisistä viestimistä, perinteisten otteluraporttien ja tuloslistojen merkitys on painetulle sanalle pienentynyt. Niitä on korvattu muun muassa henkilökuvilla, narratiivisemmilla juttutyypeillä ja kantaa ottavilla mielipideteksteillä. (Ks. Lehtisaari 2021a; 2021b.) Menneiden tapahtumien sijasta katsetta suunnataan tulevaan.
Klikit ovat nykyisin mediataloille merkittävin kiinnostavuuden mittari, ja julkaisemisen painopiste on sanomalehdissäkin siirtynyt verkkoon. Deadline on 24/7 ja uutisia harvoin pantataan painettuun lehteen. Samalla uutisointi on monikanavaistunut (Pänkäläinen 2021). Tekstistä ja kuvista koostuvien juttujen ohella on alettu julkaista muun muassa pod- ja vodcasteja sekä livestriimejä urheilutapahtumista. Nopeus on valttia ja uutisvoittoja haetaan olemalla ensimmäisenä asialla. (Ks. Lehtisaari 2021a; 2021b.)
Sanomalehtien ohella aikakauslehtien kysyntä ja elintila ovat kaventuneet. Printtinä julkaistavat urheiluaiheiset aikakauslehdet ovat Suomessa nykyisin harvassa, etenkin kun kuntoilu-, liikunta- ja ulkoilulehdet (esim. Sport, Fit, Erä), hevoslehdet (esim. Hevosurheilu), liittojen jäsenlehdet (esim. Maali!) sekä ilmaisjakelulehdet (esim. Fore!) rajataan tarkastelun ulkopuolelle. Vuoden 2023 alussa Suomessa ilmestyi painettuna vain yksi urheilun yleisaikakauslehti (Urheilulehti) ja muutamia alakohtaisia erikoislehtiä (esim. Juoksija, Goal, Vauhdin Maailma). Vuosi 2021 oli karu Suomen jo ennestään harvalle urheiluaiheisten aikakauslehtien joukolle, kun tiensä päähän tulivat niin vuonna 1993 alkaneen Jääkiekkolehden kuin vuonna 2017 käynnistyneen Elmo-lehden taipaleet. Jääkiekkolehden sen kustantaja lakkautti kannattamattomana ja Elmon kustantaja meni konkurssiin. Monien urheiluorganisaatioiden painetut jäsenlehdet on puolestaan 2000-luvulla joko lakkautettu kokonaan tai ne ovat siirtyneet printistä pelkästään verkkolehdiksi.
Tämän bibliografian kannalta on joka tapauksessa syytä korostaa sitä, että paperille painetut lehdet ovat Suomessa toistaiseksi olleet eniten käytetty julkaisukanava urheilujournalismia tutkittaessa. Suosituimman aineistolähteen ovat muodostaneet sanomalehtien urheilusivut. Esimerkiksi pro gradu -tutkielmissa on niiden avulla pureuduttu muun muassa kansallisen identiteetin kuvauksiin (Hakuli 2015), urheilijarepresentaatioihin (Huhtala 2018) ja urheilujournalismin kehitykseen (Laitinen 2021). Sähköisten viestimien urheilu-uutisointia on tähän saakka käytetty aineistona vähemmän, mutta sen suosio on kasvussa. Todennäköistä on, että jatkossa paperilehtien käyttö aineistona vähenee, mutta ainakin muutostarkasteluille ne mahdollistavat edelleen varteenotettavan lähteen. Graduista esimerkiksi soveltuu Forsman-Härkösen (2012) tutkielma, jossa hän on tarkastellut urheilusivujen naiskuvan muutosta 40 vuoden aikajänteellä, Mexico Cityn 1968 ja Pekingin 2008 kesäolympiakisojen sanomalehtiaineistoja hyödyntäen.
Sivun kuvat
Ilta-Sanomien urheilutoimittaja Juha Kanerva haastattelemassa salibandyn miesten tuoreen maailmanmestarijoukkueen Tero Tiitua joulukuussa 2016.
Huuhkajat pari päivää aiemmin ensimmäiseen arvoturnaukseensa luotsannut Markku ”Rive” Kanerva A-maajoukkueen mediainfossa Ateenassa 17.11.2019. Haastattelemassa Urheilulehden Saku-Pekka Sundelin (oik.), Ylen Jarmo Lehtinen ja STT:n Tapio Keskitalo. Taustalla Suomen valmennustiimistä Olli Huttunen.
Urheilulehden pitkäaikainen päätoimittaja Jukka Rönkä Veikkausliigan avausinfossa 7.4.2009.
Urheilutoimittajat haastattelevat Kasper Hämäläistä Olympiastadionin uumenissa 2.9.2011 pelatun jalkapallon EM-karsintaottelun Suomi–Moldova jälkeen.
Helsingin Sanomien urheilutoimittaja Heikki Miettinen toimi vuosina 2009–2017 Urheilutoimittajain Liiton puheenjohtajana. Kuvassa Miettinen ”suojavarustuksessa” korona-ajan etätöissä kotonaan vuonna 2020.